Suomen parhaat musiikkiravintolat, joissa voi syödä hyvin 0

On mielenkiintoista huomata, kuinka ravintola-ala Suomessa onnistuu aina pitämään päänsä vedenrajan yläpuolella. Toisaalta taloustieteen mukaan taantumien aikana kuluttajat etsivät entistä enemmän viihdettä kaiken negatiivisuuden keskellä. Ja hyvä näin, sillä Suomesta löytyy aimo annos loistavia ravintoloita missä myös musiikkipuoli täydentää ihmisten iltaa. Siten tässä artikkelissa me pyrimme listaamaan muutaman erinomaisen esimerkin suomalaisista musiikkiravintoloista. Yleisen mielipiteen mukaan hyvän musiikkiravintolan löytämiseksi pitää [...]

Untitled-38

Untitled-39

Väite: Ruuan makuun voi vaikuttaa musiikilla 0

Meillä ihmisillä on ainutlaatuinen geneettinen kyky hahmottaa elinympäristöämme käyttämällä hyväksi omia aisteja sekä harkintakykyä. Koulussa meille opetetaan, että jokainen meistä voi vapaalla valinnalla vaikuttaa omiin päätöksiin itsenäisesti. Mitä meille ei kerrottu koulussa, oli kuinka ulkopuoliset tekijät vaikuttavat meidän huomaamatta meidän käyttäytymiseen sekä henkilökohtaisiin valintoihin. Ehkä paras esimerkki tulee musiikin ja ruuan maun syy-seurausfuusiosta. Toisin sanoen voiko henkilökohtaisen ruuan maun tulkintaan [...]


Hyvää ruokaa, olutta ja musiikkia! 0

Mistä on tehty hyvä mieli ja sielu? Tietenkin hyvästä ateriasta, juomasta sekä viihteestä! Kesäisin voisimme lisätä joukkoon myös seuran, mutta pääosin talven aikana yllämainitut kolme riittävät. Joka tapauksessa tässä artikkelissa sanomme muutaman valitun sanan viihdealan niin sanotusta pyhästä kolminaisuudesta. Toki pitää myöntää, että mielipideasioista ei kinastella, koska kauneus on katsojan silmissä. Kun puhumme viihdealan “pyhästä kolminaisuudesta”, viittaamme tietenkin ruokaan, [...]

Untitled-37