Suomen parhaat musiikkiravintolat, joissa voi syödä hyvin


Untitled-38

On mielenkiintoista huomata, kuinka ravintola-ala Suomessa onnistuu aina pitämään päänsä vedenrajan yläpuolella. Toisaalta taloustieteen mukaan taantumien aikana kuluttajat etsivät entistä enemmän viihdettä kaiken negatiivisuuden keskellä. Ja hyvä näin, sillä Suomesta löytyy aimo annos loistavia ravintoloita missä myös musiikkipuoli täydentää ihmisten iltaa. Siten tässä artikkelissa me pyrimme listaamaan muutaman erinomaisen esimerkin suomalaisista musiikkiravintoloista.

Yleisen mielipiteen mukaan hyvän musiikkiravintolan löytämiseksi pitää matkustaa lahden yli Tallinnaan. Emme toki kiistä tätä väitettä, mutta uskomme myös, että Suomesta löytyy erittäin paljon vaihtoehtoja.

Ongelmana on se, että Suomessa ravintolat eivät osaa tai halua mainostaa itseään valtakunnan tasolla. Toisaalta Suomen valtion rankan verotus- sekä sääntely byrokratian myötä itse ravintolan ylläpito ei ole kuluvapaata toimintaa ja näin mainostamisesta tulee ylimääräinen kulu.

Parhaita musiikkiravintoloita Kuopiosta Tampereelle

Ensimmäinen esimerkki tulee Kuopiosta. King´s Crown on erittäin rento musiikkiravintola missä päiväsaikaan saa maittavia lounasaterioita. Ilta-aikaan King`s Crown muuntautuu Kuopion yöelämän sydämeksi erinomaisilla live-keikoilla. Myös ruokalistaa muutetaan tasaisin aikavälein. Mikä hienointa palvelu pelaa erinomaisesti myös iltaisin niin ruoka-, juoma- ja viihdepuolella.

Toinen malliesimerkki tulee Lahdesta. Möysän Baari kuuluu Lahden ehdottoman musiikkiravintola eliittiin. Nimittäin vuonna 2014 Möysän Baarille myönnettiin Vuoden Yritysteko-palkinto innovatiivisesta yritysmallista. Eikä ihme, sillä Möysän Baari tarjoaa Musaklubin kautta live- keikkoja sekä maukasta ruokaa monipuolisilla ruokalistoilla. Eikä tässä vielä kaikki kuten Ostos- TV:ssä aina toitotetaan. Nimittäin Möysä vuokraa myös saunatiloja ja pesee autoja. Ei ihme, että Lahden kaupunki myönsi innovatiivisuus palkinnon Möysän Baarille.

Kolmas ja listan viimeisin esimerkki, vaikkei suinkaan vähäisin tulee Tampereelta. Ruby & Fellas ravintola on “irkku”tyylinen musiikkiravintola missä ihmiset voivat myös vaihtoehtoisesti nauttia Tampereen parhaista stand-up esiintyjistä. Ruby & Fellas yhdistääkin varsin ovelasti herkullisen ruuan laajan juomatarjoilun kanssa ja pitää samalla huolen, että ihmiset saavat naurua mahan täydeltä, mikäli aterioiden jälkeen vatsalaukuissa löytyy vielä tilaa. Melko täydellinen kokonaisuus, eikö vain?

Näiden esimerkkien kanssa raapaisimme vasta pintaa. Niin Pohjois-Suomesta kuin pääkaupunki seudulta löytyy runsas määrä mahtavia musiikkiravintoloita.